perjantai 27. tammikuuta 2012

Elämää puolivalmiissa talossa

Mehän olemme asuneet tässä talossa vuodesta 2007. Sisältä alakerta oli silloin valmis. Sitten on tehty ulkopuoliset loppuu, maalaus, terassit, piha, autotalli, autokatos, puuliiteri ja viimeiseksi pihasauna ja nyt työn alla se yläkerta.

Hommaa on piisannut kun ihan kaikki mahdollinen on itse tehty. Hulluksi tuntenut itsensä välillä ja kaverit pöyritelleet päätään 8-o Mutta tähän ei voi heikkohermoiset alkaa. Tämä aika on todella kasvattanut kärsivälliseksi ja lujittanut parisuhdetta...ei aina niin ruusuista tää :) Mutta yhteenhiileen kun puhaltaa ja pitää tätä niin kun elämäntapana niin jaksaa paremmin...välillä :D

Kun elää puolivalmiissa talossa niin joutuu tekemään monta kompromissia ja tavarat ei aina ole siellä missä pitäs! Esim. nyt kun meidän eteisssä on tällä hetkellä mun löytämä amme. Rakennus urakan alussa sanoin, että kun yläkerta rakennetaan, niin sinne tulee tassuamme.

Monta iltaa niitä olen googlettanut ja kysellyt tarjouksia. Tällä viikolla kuitenkin ystäväni soitti että oli löytänyt ammeen meille Tori.fi:stä ,tosi halvalla, muutaman vuoden käytössä ja ei mitään vikaa, kuin uusi! Ihan meidän lähellä! Haettiin se heti meille! Nyt vaan se on joutunut olemaan meidän eteisessä kun en ole joutanut varastoon järjesteleen sille tilaa :D Viikonloppuna se pakko tehdä!
Meillä kävi vieraitakin niin oli taas selvittäminen että miksi nyt amme eteisessä :D







"Leijonakuninkaan tassut"
Tykkään niiiiin!!!!!

Kirpparilta olen myös löytänyt meille sopivan allaskaapin...tai onko tuo joku pesukomuutti tai patakaappi?


Harmi vaan kun se on noin suttuisesti maalattu ja vetimet kans pilattu.Pitää se maalata uudestaan ja vetimet putsata jollain. Sekin on säilössä sisällä ja vie kodinhoitohuoneesta  tilaa joka toimii myös saunan pukuhuoneena. Penkin paikka oikeesti tuossa :/

Alakerran kylpyhuoneessa on mieheni tekemä ovi :) Liukuovi ei vie paljoa tilaa. On yksi mun lemppareista meidän kodissa :)

Yläkerran kylppäriin tulee samaa laattaa kuin meillä kodinhoitohuoneessa, kylpyhuoneessa ja vessassa.

Toinen "viritys" ja väliaikaisratkaisu  meidän kodarissa on ,tuunattu vanha toimistokaappi, joka toimii lisä säilytystilana. Verhotanko kiinni ja  vanha pitsilakana nipsuilla kiinni. Viritys mikä viritys...jospa näistä päästäis joskus.

Tähän tulee sitten paremmat kaapit kun saan nuo tuosta pois. Komuutti yläkerran kylppäriin ja kaappi viritys varmaan minun ompelutilaan.
 Tämmöistä tällä kertaa :)

Tervetuloa mukaan uudet lukijaksi kirjautuneet! Mukava kun jätätte välillä jotain kommetti boksiin :)

ps: uusia ammeita mm. täältä ja täältä
 ....jos vaikka amme kuume iski :)



12 kommenttia:

Elviiran Kammari kirjoitti...

Moikka. Taitaa olla patakaappi. Sellasena ainakin itse vastaavan ostin, vihreenä ja maalattiin se valkoiseksi. Tiedän miltä tuntuu asua, kun on " vähän vaiheessa " ja vuosia !! Mutta kaikkeen tottuu. Mutta hermot menee ja v-taa vähän väliä..Mistä tuo ruskea/beige ruututapetti on ? Sopis poitsun huoneeseen just.

Tuija kirjoitti...

Hetken jo hieroin silmiäni, että onpa teillä hienosti kylpyammeen alla oikeen matto :D. Mutta nyt ymmärrän... Liukuovi on todella hieno <3.

-Tuija-

Heidi kirjoitti...

Tapetti on värisilmästä , borås-tapettia..tätä just samaa ei saa mut siellä on uudempi mallisto jossa samanhenkinen tyyli, ruutu.

Juu..matto ammeen alla :D Kiitos Tuija <3

anrinko kirjoitti...

Realismia, tykkään.
Meillä on portaikossa seinät revitty auki. Aivan KARSEAN näköinen!
Enkä usko, että sille tehdään mitään 1,5vuoteen sähkötöiden takia.
Ei viitsi alkaa laittamaan seiniä kiinni kun yläkerta rempataan ja taas saisi seinän avata sähkötöiden takia. On nyt tuollainen kamaluus siihen asti. =(
Ei meillä ole makkarissa sähköjäkään vaan sata jatkojohtoa vedettynä olkkarista makkariin. Uh. Tää on niin tätä.
Mutta aikansa kutakin.

K kirjoitti...

Mä ymmärrän kyllä tuon puolivalmiissa asumisen...meillä toki vanha talo, jota pikku hiljaa rempattu ja hiljalleen edetty, osa kerrallaan.
Mukavaa viikonloppua!
-k-
Ai niin mä olen vähän muuttanut nimimerkkiä ja osotetta...tunnistatkos?

Heidi kirjoitti...

Anrinko: kyllä tää on niin totta kuin olla saattaa :D Jos olisin kuvannut kodarin toiselta puolelta niin siellä olis sitten ollut kaikki sähköhässäkät ja putkihommat levälleen..nyt kun niitä vedetään alhaalta ylös.

Joo..aikansa kutakin...tähän on jo niin tottunu :D

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Voi, ihania löytöjä. Tassuammeesta haaveilen minäkin :) Voin jo nähdä miten hieno lopputulos tosta kaapista tulee allaskaappina :) Kivaa viikonloppua!

Hanna kirjoitti...

On kyllä ihana tuo amme!!! ♥
Oonko vähän hullu kun itsekin oon alkanu haaveksimaan tuollaisesta asumisesta, siis lähinnä vanhasta talosta mitä sais pikkuhiljaa laitella... :D Hullua kenties..? ;)

Jään seurailemaan menoa. :)

allidaalia kirjoitti...

Ihastuttava Blogi! Jäin heti lukijaksi :) Amme on kaunis.

Heidi kirjoitti...

Voi kiitos allidaalia <3 Tervetuloa mukaan <3

Mi-Ma Veljestenmaailmasta kirjoitti...

Hei nuo vetimet saat putsattua Nitromors nimisellä maalinpoistoaineella, aika myrkkyä (kumihanskat käteen) ja sit joku pieni kova harja, tinnerillä sen jälkeen neutralisoi ne ja kiillota jollain aineella jos tarvis.

Toi tassuamme on ihastuttava (tahtoo samanmoisen) ja muutenkin kotinne näyttää kauniilta !!

Ja nuo tuunatut takit oli söpikset =)

Heidi kirjoitti...

Kiitos paljon vinkistä! Täytyy pitää mielessä kun kaapin tuunaus on edessä!

Kiitos, kiitos <3