torstai 30. kesäkuuta 2011

Taas on ollut touhun täyteinen päivä. Kädet maalitahroja täynnä nytkin.

Minulle tuli kyselyjä meidän tyttöjen leikkipaikasta. Sitä on aina pikku hiljaa laitettu kaiken muun kanssa yhtä aikaa.

 Halusin tietty lapsille hiekkalaatikon, mutta olin kuullut vanhemmilta joilla jo isoja lapsia, että hiekkalaatikko jää niin äkkiä tyhjäksi, kun lapset eivät enää siellä leiki kun ovat isoja. Toinen haave oli vanha vene pihalle ja siihen kukkia tai kasvimaa niin kuin meidän mökillä. Tässä nyt yhdityy se hiekkalaatikko ja  minulle silmänruokaa. Ehkä sitten joskus kun tytöt ovat isoja voisin jotakin muuta tuon ympärille laittaa, mutta turhaa miettiä nyt sillä siihen on vielä niin kauan aikaa.



Vene on kierrätyskeskuksesta Kyllästin sen ja se hinattiin ennen nurmikon tekoa paikalleen. Ihanasti se vanhalle tervaveneelle tuoksuu. Mies teki maston rautaputkesta. Ja purje on terassille tarkoitettu katos (mikä se nyt on nimeltäää???). Merirosvolippu on jo kärsinyt pitäisi tehdä uusi.Viirinauha on kans tilauksessa.

Sen toisessa päässä on matkustuspaikka ja välillä minun vantipaikka. Toiseen päähän tehtiin vasta leluille laatikko...niitä kun piisaa ulkonakin! Saa sinne nakella päivän päätteeksi. Mietinnässä millä peittää ruma levy mistä se on tehty.

Ensin oli tarkoitus että hiekkalaatikko on laivan sisällä, mutta sitten se idea paisu ja se olikin laiva joka on ajanut karille siekkalaguuniin. Sitä kiertää reunuskivet. Ja porttia vartioi "Kerttu ja Perttu" leppäkerttupariskuta :D

Silta tehtiin tänä kesänä kun meidän 2,5 vuotias huusi aina kun ei päässyt siskon perässä laivaan. Silta odottaisi terassiöljyä. Tyttöjen leikkejä ei haittaa onko ne ruskeat vai vihreät :) Mutta itseäni varten taidan joku ilta ne vielä  käsitellä.


Ihanaa on viikonloppu edessä ja saadaan  olla koko perhe kotona...yhdessä!

Moni on jo liittynyt lukijaksi. Olisi mukava tietää ketä täällä käy, niin laittakaapa kommenttilaatikkoon muisto käynnistänne :)

Hyvää viikonloppua!


keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Teddykarhujen huviretki

Huh hellettä..sanon minä! Mutta ihanaahan tämä on .Kohta on taas talvi ja kylmää ,niin nautin ja ahmin aurinkoa ja valoa. Olen "kesäihminen" niin kuin meidän 5-vuotias tyttö sanoo :D

Me tehtiin tytöille pikkunen maja pihalle, kun leikkimökki oli päivällä kuin sauna. Samalla voi mennä ötököitä piiloon. Me ollaan köllötelty majassa ja oltu retkellä. Tehty käpyhiiriä..männynkäpy+koivunlehdet :D


Olen monta vuotta miettinyt että mitä tekisin verhoille jotka minulla oli lapsena omassa huoneessa. Nyt se sitten välähti! "Teddykarhujen huviretki"-kangas on mieluinen piknik-alusta, Taidetaan ottaa se rannalle seuraavan kerran. Ei olla jaksettu lähteä mihinkään näin kuumalla. Lapsille pikku allas laitettu, Siinä on uitu paljon meidän ja naapurin lapset.

Pihalla ollaan saatu paljon näkyvää aikaan. Odotan että pääsen yhdestä lempparista posteileen. Pikku juttu..mutta ollut kesken kauan..kohta valmis ;)

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kesäisiä askarteluja

Ihanaa ,taas tarkenee! Ihan erilaista ulkoilla lasten kanssa kun on lämmintä. Tai siis me melkein asutaan pihalla tämän päivän kaltaisina päivinä. Päikkärit nukutaan sisällä ja tuuletin pörinällään tuudittaa uneen pienemmän sisällä :)







Askartelin tuossa yksi päivä... . mies teki valuja betonista ja siitä jäi ylimääräistä. Olin odottanut että saan kyseisesta materiaalia käyttää askartelu juttuihin. Painot pöytäliinaan syntyivät kun jääpalamuottiin laitettiin massa ja tökättiin rautalanka koukuksi ja sitten vanha verhonipsu kiinni. Tykkään ulkonakin käyttää pöytäliinaa. Siihen on taas tänään kaadettu mehut. Mutta onneksi pyykki kesällä kuivaa nopeasti. Nyt se pyysy tuulisellaki säällä paikoillaan.



Sitten noitä raparperinlehtikulhoja ja laattamallia tuli kans tehtyä itselle ja lahjaksi. Paikkaa hakevat vielä. Tykkään kovasti.
 Maalaamaan en ole vielä päässyt. Nautittiin lasten kanssa lämpimästä säästä koko päivä yhdessä ulkona puuhaten. Lasten laitettua nukkumaan öljysin terassin. Iso urakka mutta kyllä ilme muuttui. jospa sitä vielä tällä viikolla kerkeäisi maalaamaanki..toivottavasti!


maanantai 27. kesäkuuta 2011

Terassin uusi ilme

Hei vaan! Juhannus sitten meni. Oli ihanaa viettää aikaa koko perheellä...vähän niin kuin miniloma.

Terassia olen pikkusen laitellut. Uudet verhot ja verhotangot ovat minulle todella mieluiset. Entiset verhot olivat läpikuultavat ja vaijerikiinnityksellä. Hermoistuin kun se vaijeri aina roikku notkollaan. Verhotkin alkoivat olemaan jo aikansa eläneet.
 Itse värkkäsin nuo verhotampit...eri malli olis ehkä ollut parempi mut kiire oli tehdä nuo valmiiksi :)
verhot kiinni

Verhot terassilla luovat minusta huonemaista tunnelmaa. Antavat näkösuojaa ja yksityisyyttä naapureilta, kun haluaa istua terasilla rauhassa.Meillä on terassin ikkunoissa sälekaihtimet ja ne on kyllä ollut todella toimivat myös. Lisäksi meillä päin on ihan älyttömästi itikoita...grrrr! Ei puhetta että vois rauhassa istua.. heti ne pikku inisijät on kimpussa!Verhot kiinni ja toiselle puolelle hyttyskiekot lasilautaselle palamaan! Kesähelteellä kun pitää verhot kiinni saa kivan vilvoittelupaikan ja kylmällä ilmalla tuulen suojaa. Niin ja lämminilma puhaltimet kun syksyllä laittaa päälle(roikkuu terassin katosta) niin iltoja terassilla voi jatkaa pitkälle syksyyn.Tosi kätevää minusta! Toki lasitettu terassi olisi mukavampi, mutta myös kalliinpi. Ehkä sitten joskus, nyt mennään näillä :)



Tälle sivupöydälle voi tuoda juotavaa varjoon. Puukori pöydän alla  on löytö kaupan roskalavan päältä :) Valkosta pintaa. Tiesin heti että sille olisi monta käyttö tarkoitusta. Nyt pehmusteiden säilytyksessä. Mies on ollut kiireinen niissä "oikeissa raksahommissa" niin en ole saanut häntä poraamaan reikiä tuohon laatikkoon tolle köysisysteemille. Joten samanlainen viritys tuli siihen kuin verhoihin.

Uudet merihenkiset tyynyt hankin terassille myös. Vanha puusohva on joutunut jäämään ulos sillä tällä hetkellä se ei mahdu meille sisälle. Tarkoitus pelastaa se takas sisälle yläkerran valmistuttua. Sen sisälle saa  kaikki kesälelut ja pelit..mölkky ja kroketti..yms. yms. Ennen tätä merihenkistä tyyliä, oli täällä paljon pinkkiä ruusua ja pilkkuja ja ruutua ja pitsiä. Mieheltä alko tulemaan kommenttia että kuin kermakakussa asuisi, joten pitsit ja pinkit veks. Ja hyvä niin koska tykkään tästä tyylistä nyt todella. Rauhallisempi.



Tuolit odottavat maalausta. Pitäisi repäistä jostakin aikaa alkaa taas pitkästä aikaa tuunaamaan.Pari penkkiä ja tuolia huutas maalia pintaansa.Ovat tulossa tälle samaiselle terasille. Varastossa lisää projekteja...odottelee että niille saadaan sijoituspaikka yläkerrasta.Tuunaus on mulle mielusta puuhaa. Mutta niiden tekemistä hidastaa tämä keskeneräisessä talossa asuminen :) Tänne luvattu ens viikoksi helteitä, joten voi olla että raahaan hiomakoneen ulos ja maaliruiskulla noita projekteja  osottelen..ainakin paria :)

Aurinkoista ja iloista viikkoa !

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Syreenin huumassa


Aaah..mikä tuoksu! Yksi minun lemppari kukista! Syreeni. Meidän pihalla on vielä niin vahän syreeneissä kukkia, mutta onneksi anoppilassa oli paljon. Siivous päivän kunniaksi hain kukat keittiöön. Heh..laitoin vessaankin raikastamaan  ja hyvälle tuoksuu sielläkin..pikku juttuja, mutta suuri merkitys viihtyvyydelle :)

Huomenna pitäis vielä terassi laittaa juhannuskuntoon. Sinne tilatut verhot ja tyynyt tulivat eilen. En malttaisi odottaa että mies asentaa verhotangot ja pääsen sinne sisustelee! Juhannus näyttää olevan taas perinteinen sään puolestaan :) Vesi sadetta luvassa..joten terasin suojissa tulee varmaankin oltua.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Olohuone esittäytyy uudet verhot ikkunoissaan


Meidän talossa ei ikkunoissa ennen tätä kevättä ole ollut kuin valkoisia verhoja. Pellavavaista... pitsistä...
Mies käy välillä Kiinassa työmatkalla ja minulla välähti sitten kysyä josko vois vaimolle silkkiä tuoda :D Sieltä 4 silkkiverhoa samalla hinnalla kuin täältä Suomesta yksi! Annoin siipalleni värimallit mukaan ja puhelimessa ja sähköpostia tuli läheteltyä. Verhojen ompelu 8€ kpl. Olivat tummemmat kuin mitä aluksi ajattelin. Päädyin laittamaan vanhojen valkoisten verhojen kanssa...ja minusta kivasti mätsäävät. Koukut verhotampeille pitäisi vielä saada vielä. Niiden puuttuminen ei ole minua haitannut...malttamatonluonne kun olen :)

Tyynynpäälliset joissa teksti löytyivät paikallisesta sisustusliikkeestä. Teksti sattui samanväriseksi kuin verhot. Tykkään!

Ruusupeite on tuossa sitä varten kun aamulla unenpöppeiset pikkuset kipittävät katsomaan aamun lasten ohjelmia. Ja siihen saa sitten käpertyä ...ja odotella että äiti saa puuronkeitettyä.

Villa Poutapilvi, uusi blogi ja uudet kujeet!


Tästä se alkaa...Uusi blogi ja uudet kujeet! Aikaisempi blogini on ollut suljettuna jo jonkin aikaa. Loin uuden koska halusin aloittaa alusta.
Eihän täältä poiskaan osaa olla! Bloggaillut olen jo vuodesta 2008 (Sinisen talon elämää), jolloin aloitimme tämän "ikuisuusprojektimme "rakentamisen. Kotiamme, haaveidemme taloa rakennamme. Ihan itse joka naula naulattu...tai no mies on :) Minä suunnittelen ja teen mitä kahden vilkkaan tytön hoitamiselta kerkeän :)
Alakerta on ollut valmis jo sisältä heti kun muutettiin.Nyt tässä kesällä tarkoitus laittaa turbovauhti päälle ja saada myös yläkerta käyttöön! Pihaa on jo laitettu kovasti.

Uusi nimi tulee siitä kun menimme aikoinamme maalikauppaan ja sanoin että haluan poutapilvitaivaan värisen talon :D Ja myyjä tiesi heti mitä tarkoitan! Ja rakastan menneen ajan villa tunnelmaa!
Tervetuloa uudet lukijat ja jos tänne joku eksyy joka sinisen talon elämää on lukenut aikaisemmin :)